Hevosenkenkä

Hevosenkenkä on hevosen sarveisaineesta muodostuneeseen kavioon naulattava kaareva metallinen suojus, joka suojaa kaviota kulumiselta. Hevosenkengät keksittiin jo pronssikaudella. Hevosen kengittäminen mahdollistaa raskaamman työnteon ja nopeamman matkanteon etenkin kovalla maaperällä.

Nykyaikaiset hevosenkengät tehdään tyypillisesti teräksestä ja naulataan kavioon.

Kengitysseppä työssään

Nykyaikaiset hevosenkengät tehdään yleensä teräksestä tai alumiinista. Entisaikaan kengityssepät takoivat kengät alusta loppuun itse, mutta nykyään käytetään lähinnä tehdasvalmisteisia kenkiä, jotka seppä takoo lopulliseen muotoon. Jos hevonen joutuu liikkumaan liukkailla alustoilla (talvikeli, kilparatsastus nurmikentällä), kenkään kiinnitetään hokkeja antamaan lisäpitoa.

Kenkien on sovittava kooltaan ja tyypiltään hevosen kavioon ja käyttöön. Ne on myös irrotettava säännöllisin väliajoin (hevosesta ja olosuhteista riippuen noin 4–8 viikkoa) kasvaneen kavion oikeaan muotoon vuolemista varten. Samoja kenkiä voi kuitenkin käyttää useaan kertaan, jos ne yhä sopivat eivätkä ole liian kuluneita. Liian pitkiksi kasvaneet tai vääränmuotoisiksi vuollut kaviot voivat pakottaa hevosen jalkojen nivelet rasittaviin ja vahingollisiin asentoihin. Myös kenkien kiinni naulaaminen on tarkkaa työtä, koska kavion sisällä on herkästi vahingoittuvia kudoksia. Hevosen terveys, liikkumiskyky ja käyttökelpoisuus ovat hyvin pitkälti kiinni kavioiden terveydestä, joten kengitys ja vuoleminen on syytä teettää ammattinsa osaavalla kengityssepällä – tai ainakin hankkia itselleen kunnollista alan opetusta.

Hevosta ei aina ole välttämätöntä kengittää, sillä kaviot saattavat kulua sopivaan tahtiin omia aikojaankin, varsinkin jos hevonen on vähäisessä käytössä tai laidunlomalla. Yleensä kenkiä tarvitsemattomankin hevosen kaviot täytyy silti säännöllisesti vuolla. Kengitystarve riippuu lähinnä hevosyksilön kavioaineksen laadusta, maaperästä ja hevosen käytöstä. Joissakin tapauksissa kengitys on kuitenkin keino korjata hevosen rakennevioista johtuvia virheellisiä liikeratoja (jolloin hevonen esimerkiksi yhtenään kolhii jalkoja toisiinsa), pitää muuten ontuva hevonen kivuttomana tai hoitaa jalan tai kavion vammaa.

Varsa tai nuori hevonen kengitetään ensimmäistä kertaa vasta, kun se alkaa tarvita kengitystä kavion kulumisen vuoksi tai virheellisten jalka-asentojen tai liikkeiden korjaamiseksi. Ravurivarsojen opetus ja valmennus alkaa aiemmin kuin ratsujen, ja tästä syystä niitä ryhdytään kengittämään aiemmin. Kavioita kuitenkin vuollaan jo pienestä pitäen tarpeen mukaan, ja on tavallista totuttaa varsaa jo nuorena kengittämiseen nostelemalla sen kaikkia jalkoja ja koputtelemalla kavioita kengitystyökaluilla.

Hevosenkenkä onnenkaluna

Hevosenkenkä tunnetaan onnenkaluna, joka on ollut tapana ripustaa kodin seinälle. Perinteisintä on ollut ripustaa se suupuoli ylöspäin, jotta onni ei valuisi hukkaan. Hevosenkenkä kuuluu nykyaikaisiin, melko laajalle levinneisiin taikakaluihin ja onnenmerkkeihin yhdessä neliapilan, jäniksenkäpälän ja vastaavien kanssa. Yleensä hevosenkengän onnea tuovaan vaikutukseen ei ehkä suoranaisesti uskota, mutta sen aikaansaamaan onneen liittyvä uskomusperinne tunnetaan myös Suomessa. Myös suomalaiset uudenvuodentinat valetaan yleensä hevosenkengän muotoisista tinankappaleista.

Heraldiikassa Espoon kaupunginvaakunassa on sinisessä kentässä kultainen kruunattu hevosenkenkä.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hevosenkenkä Wikimedia Commonsissa

• Paavo Immel : Hevosen kengityksellä on vuosisatoja kestänyt kehitys takanaan. Suomen 380.000 hevosta kuluttavat vuosittain miljoonia kenkiä, Aamulehti, 23.04.1939, nro 108, s. 21, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot