Xi’an

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Chang’an)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Xi’an
(Chang’an)
西安

Xi’an

Koordinaatit: 34°16′N, 108°54′E

Valtio Kiina
Maakunta Shaanxi
Perustettu 202 eaa.


















Xi’an (kiinaksi: 西安, pinyin: Xī'ān) on Shaanxin maakunnan pääkaupunki Kiinassa. Xi’an on ollut keisarillinen pääkaupunki yli tuhannen vuoden ja 13 dynastian ajan. Kaupungin loiston aika sijoittuu Sui- ja Tang-dynastian ajalle, jolloin Xi’an oli silkkitien alkupiste. Xi’an oli maailman suurin kaupunki, rikas ja kulttuuriltaan kansainvälinen.[1] Xi’ania kutsuttiin aikaisemmin nimellä Chang’an (yksink.: 长安, perint.: 長安, pinyin: Cháng'ān). Nykyisin siellä asuu 7 135 000 asukasta.[2]

Xi’an sijaitsee Kiinan keskiosassa. Kaupunkia rajaavat Qinling-vuoristo etelässä ja Weijoki pohjoisessa.

Xi’anissa on Köppenin ilmastoluokituksen mukaan keskileveysasteiden aroilmasto. Kesät ovat kuumia ja sateisia, talvella on viileää ja kuivaa. Vuoden keskilämpötila on noin 14 °C ja keskimääräinen sademäärä 550 millimetriä. Heinäkuu on lämpimin kuukausi. Silloin vuorokauden keskilämpötila on noin 28 °C. Viilein kuukausi on tammikuu, jolloin keskilämpötila on noin 0 °C. Sateisin kuukausi on syyskuu, jolloin sataa keskimäärin noin 90 millimetriä. Tammikuu puolestaan on kuivin kuukausi. Silloin keskimääräinen sadanta on 6 millimetriä.[3]

Kaupungin perustamisaikana pidetään vuotta 202 eaa., kun Han-dynastian hallitsija Liu Bang perusti Chang'anin pääkaupungikseen. Tätä ennen alueella olivat sijainneet myös Zhou- ja Qin-dynastian pääkaupungit. Vuonna 194 eaa. alettiin rakentaa kaupungin ensimmäistä muuria. Tämä saatiin valmiiksi neljän vuoden kuluttua.

Vuonna 582 Sui-dynastian hallitsija käski rakentaa uuden pääkaupungin (Daxing, 大興) hieman kaakkoon vanhasta Han-dynastian aikaisesta sijainnista. Uuden kaupungin pinta-ala oli 84 km² ja pääkatu oli 155 metriä leveä ja se olikin aikansa suurin kaupunki maailmassa. Kaupungin nimi vaihdettiin Chang'aniksi Tang-dynastian aikana.

Tang-dynastian lopulla vuonna 904 kaupunki tuhoutui suurimmalta osaltaan ja asukkaat pakotettiin muuttamaan uuteen pääkaupunkiin Luoyangiin. Vain pieni osa kaupungista jäi asutuksi. Ming-dynastia rakensi uuden muurin Chang’anin vain 12 km² peittäneen alueen ympärille.

Nähtävyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Xi’anin alueen kuuluisin nähtävyys on ehdottomasti esikaupungista 40 kilometriä itään sijaitseva terrakotta-armeija. Yhdistyneen Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi rakennutti itselleen mausoleumin ja tätä vartioimaan 8 099 hahmon armeijan.

Muita nähtävyyksiä ovat kaupungin muslimikorttelissa sijaitseva Xi’anin suuri moskeija. Iso- ja Pieni villihanhipagodit ovat yli tuhat vuotta vanhoja torneja, jotka ovat säilyneet monista maanjäristyksistä.

Hallintoalueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Xi'anin hallinnollinen jako.

Xi'anissa on yhdeksän kaupunkipiiriä ja neljä piirikuntaa. Kaupunkipiirit ovat: Baqiao (5), Beilin (4), Chang'an (9), Lianhu (2), Lintong (8), Weiyang (1), Xincheng (3), Yanliang (7) ja Yanta (6). Piirikunnat ovat: Gaoling (13), Huxian (12), Lantian (10) ja Zhouzhi (11).[4]

Xi’anin metron ensimmäinen linja avattiin syyskuussa 2011. Nykyään (2015) metrossa on käytössä kaksi linjaa ja kaupungin metroverkkoon on suunniteltu kaikkiaan kuusi linjaa[5].

Xi’an Xianyangin kansainvälinen lentoasema sijaitsee Xianyangin kaupungissa noin 47 kilometrin päässä Xi’anin keskustasta.

Valmet Oy:llä on Xi’anin kaupungissa Valmet Paper Technology (Xi'an) Co. Ltd. -tytäryhtiö.[6]

  1. Bailey, Alison ... [et al.]; Tuomaala, Tuija (suom.): Kiina, s. 108. Helsinki: Tammi Kustannusosakeyhtiö, 2008. ISBN 978-951-31-3958-2
  2. Demographia World Urban Areas. 15th Annual Edition demographia.com. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  3. Climate Xian climate-data.org: Climate-Data.org. Viitattu 27.3.2019. (englanniksi)
  4. Xi'an Statistical Yearbook 2014, sivu 3 (Xi'anin kaupungin kotisivut)
  5. Xi'anin kaupungin metrokartta, ISBN 978-7-5031-6629-7.
  6. About us / Contact us / Valmet locations / CHN-Xi’an/ Valmet. Viitattu 30.9.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]