Hallintotiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna

Hallintotiede on Suomessa esiintyv� yhteiskuntatieteellinen tutkimusalue ja vuodesta 1994 alkaen my�s yliopistollinen oppiaine, joka lukeutuu yhdeksi hallintotieteist� eli hallintotieteellisist� oppiaineista. Tieteellisen tutkimuksen kohdealueiden kannalta hallintotieteess� on kysymyksess� hallinnon tutkimus. Hallintotieteen mielenkiinnon kohteista mainittakoon p��t�ksenteko, hallintoj�rjestelm�t, organisaatiot, hallinta eli governance, johtaminen yleisesti ja strateginen johtaminen, erityisesti julkisella sektorilla.

Perinteisesti hallintotieteen ja sit� oppiaineena suoraan edelt�neen julkishallinnon tarkastelun kohteina ovat Suomessa olleet valtion ja kuntien organisaatiot, eli julkishallinto. Kysymykseen tulee hallintotieteess� kuitenkin my�s j�rjest�jen ja yritystenkin hallintoa koskeva tarkastelu. Kohteina voivat olla niin paikalliset, alueelliset, kansalliset ja valtiolliset, monikansalliset ja ylikansalliset organisaatiot ja lis�ksi my�s m��r�tyt muut kohteet.

Hallintotiedett� opetetaan yliopistoissa. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa hallintotiedett� voi opiskella p��aineena hallintotiede, julkisoikeus, kunta- ja aluejohtaminen, julkinen talousjohtaminen ja ymp�rist�politiikka ja aluetiede[1].

Vaasan yliopistossa puolitoista vuosikymment� alun perin sovelletun julkishallinto-nimekkeen j�lkeen k�ytetyn oppiainenimekkeen 'hallintotiede' korvasi 1.8.2010 alkaen nimeke julkisjohtaminen.

Yliopistolliset oppiaineet terveyshallintotiede (Kuopion yliopisto, Oulun yliopisto) ja sosiaalihallintotiede (Kuopion yliopisto) kuuluvat Suomessa voimassa olevien tutkimus- ja opetusalojen jaottelujen mukaan nimekkeist��n huolimatta terveystieteisiin. Sen sijaan hallintotieteisiin ne eiv�t tuolta kannalta lukeudu. Vaasan yliopiston oppiaine sosiaali- ja terveyshallinto on sen sijaan yksi hallintotieteellisist� oppiaineista tutkintonimikett��n ajatellen.

Hallintotiede tieteiden kent�ss�

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Esiintyminen Euroopassa

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Nimekkeelle 'hallintotiede' on muodostunut Suomessa kaksi merkityst�. Yht��lt� on kysymys tutkimusalueesta ja yliopistollisesta oppiaineesta. Toisaalta Suomen Akatemia soveltaa tutkimusalueluokituksessaan yksil�llist� nimekett� 'hallintotiede' (tutkimusaluenumero 6111) tarkoittaessaan kaikkia toistakymment� Suomessa tutkittavaa ja opetettavaa hallintotiedett� ja lis�ksi kenties my�s huomattavaa osaa muusta hallinnon tutkimuksesta.

Muissa maissa ei oppiainetta hallintotiede sellaisenaan esiinny, mutta vertailukohteita on kuitenkin runsaasti. Niist� mainittakoon Public Administration, joka on perinteisesti suomennettu nimekkeell� julkishallinto, Public Policy, Public Affairs, Public Service ja hollanninkielisell� alueella laajalti levinnyt bestuur eli bestuurskunde, kirjaimellisesti 'ohjaus' mutta itse kuitenkin asiassa yht� kuin 'hallinto'. Miss��n muussa maassa ei esiinny erityist� hallintotieteellist� tutkimus- ja koulutusalaa toisin kuin sen sijaan Suomessa. Muissa Pohjoismaissa hallinnon tutkimus on useimmissa yliopistoissa sijoitettu otsakkeen statsvetenskap eli kirjaimellisesti valtiotiede alle joko yhteydess� tai yhteydett� valtio-oppiin eli politiikan tutkimukseen. Suomen olosuhteista poiketen er�iss� muissa maissa julkisen hallinnon kysymykset kelpaavat laajalti my�s liiketaloustieteellisen tutkimuksen kohteiksi kuten on asian laita esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa.

Nimenomaan tutkimusalueena ja oppiaineena hallintotieteen l�hitieteist� mainittakoon sosiologia, joiltakin osin valtio-oppi eli politiikan tutkimus sek� muun muassa m��r�ttyj� johtamisen kysymyksi� ajatellen psykologia. Kun puolestaan tarkastellaan laaja-alaisemmin Suomessa esiintyvi� kaikkiaan kymment� hallintotieteellist� oppiainetta, l�hitieteisiin on luettava my�s kansantaloustiede, liiketaloustieteet eli kauppatieteet, oikeustieteellisi� tutkintoja tuottavat oikeustieteelliset oppiaineet sek� er��t luonnontieteet kuten maantiede hallintotieteelliselle aluetiede-nimiselle oppiaineelle sek� er��t muut luonnontieteet ja osin my�s teknilliset tieteet hallintotieteelliselle ymp�rist�politiikka-oppiaineelle.

Nimeke 'hallintotiede'

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Hallintotiedett� sellaisenaan tunnetaan muualla maailmassa toisinkin l�hik�sittein. Hallintotiedett� asemoidaan usein eri tavoin kuin Suomessa, mutta kuitenkin my�s vakiintuneena tutkimusalueena ja akateemisena oppiaineena. Saksan kielen termi Verwaltungswissenschaft kehkeytyi alkujaan menneiden vuosisatojen ruhtinashovien hallinnan k�ytt��n silloisten kirjoittajien halutessa korostaa tarjoamiensa l�hestymistapojen tieteellisyytt�. Tosin vanhemmassa saksan kieless� sana Wissenschaft viittasi yht� paljon johonkin doktriiniin eli oppiin kuin siihen, mit� nykyisin tarkoitetaan sanalla 'tiede'. Nyttemmin Verwaltungswissenschaft esiintyy saksankielisell� kielialueella my�s er�iden l�hinn� valtio-oppiin sijoittuvien koulutusohjelmien m��r�tyn osion nimen�. Huomattava koulutus- ja tutkimuslaitos on puolestaan Saksan Speyerissa toimiva Hochschule f�r Verwaltungswissenschaften, siis nimekkeelt��n monikollisena.

Ranskan kieless� ilmaus science administrative on p��asiassa nuorempaa perua kuin saksan kielen Verwaltungswissenschaft. Esimerkkin� sanan hallintotiede vastineista muissa kieliss� mainittakoon my�s monikkomuodossa ilmaistu nimeke International Institute of Administrative Sciences (IIAS). Kysymys on vuonna 1930 perustetusta kansainv�lisest� j�rjest�st�, joka ilmaisee silloisia ja edelleen ajettuja pyrkimyksi� useiden eri alojen asiantuntemuksen yhdist�miseen hallinnon tutkimuksen ja hallintok�yt�nn�n ongelmia ratkaistaessa.

Englannin kieless� esiintyi maailmansotien v�lill� ilmaus science of administration tietyille pyrkimyksille soveltaa tieteellist� otetta siten kuin se tuolloin ilmaistiin hallinnon tutkimuksessa ja k�yt�nn�n hallinnossa. Huomattavan tieteellisen lehden nimekkeen� puolestaan esiintyy Administrative Science Quartely kuitenkin ilman, ett� se paikantuisi millek��n suorastaan yhten�iselle, yksitt�iselle tutkimusalueelle. Angloamerikkalaisissa yliopistoissa on tutkimus- ja koulutuslinjoja nimell� "Administrative Sciences" eli hallintotieteiden linja.

Virossa omaksuttiin maan saatua takaisin itsen�isyytens� Neuvostoliiton hajotessa tutkimusala- ja oppiainenimeke avaliku haldus, suoraan k��nnettyn� 'julkishallinto' eli yht� kuin tutkimus- ja opetuskohteen nimi. Erityist� joukkoa hallintotieteellisi� oppiaineita Suomen tapaan ei Virossa ole syntynyt. Itse asiassa tuo oppiaine on nimekkeen kannalta lakkautettu Tarton yliopistosta sill� seurauksella, ett� se esiintyy en�� ainoastaan Tallinnan teknillisess� yliopistossa. Tallinnan yliopistossa eli entisess� Tallinnan kasvatustieteellisess� korkeakoulussa sek� Tarton yliopistossa oppiainenimekkeen� on nyttemmin riikiteadus eli 'valtiotiede' vastaavaan tapaan kuin Suomesta poiketen muissa Pohjoismaissa, joissa vastaavana kattok�sitteen� esiintyy statsvetenskap.

Hallintotieteen ja muiden hallintotieteiden opetus ja tutkimus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Hallinnon tutkimusta ja opetusta tarjotaan Suomessa Helsingin, It�-Suomen, Lapin, Tampereen ja Vaasan yliopistoissa sek� �bo Akademissa Turussa.[2] Hallintotiedett� voi opiskella Suomessa nimenomaan tuolla oppiainenimekkeell� kahdessa Suomen yliopistoista: Tampereen yliopistossa ja Lapin yliopistossa. Vaasan yliopistossa oppiainenimekkeen� on siis 1.8.2010 alkaen julkisjohtaminen. Helsingin yliopistossa voi opiskella yleisen valtio-opin aineessa hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalla[3].

Hallintotieteiss� voi p��aineena olla hallintotiede, hallinto-oikeus, julkisoikeus, finanssihallinto tai finanssioikeus. Hallintotieteiden opetuksessa k�sitell��n kuntien, valtion ja Euroopan unionin hallintoj�rjestelmi� sek� my�s yleishy�dyllisten ja yksityisten organisaatioiden toimintoja. Opintojen sis�ll�iss� ja painotuksissa on eroja yliopistojen v�lill�.[2]

Ammattikorkeakouluissa hallintotiede ei ole edustettuna sen enemp�� kuin muutkaan hallintotieteet. Tosin er�iden amk:kien tradenomiopintoihin sis�ltyy huomattavasti julkista hallintoa koskevaa ainesta.

Tampereen yliopisto

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Tampereen yliopiston hallintotieteen ensimm�inen "oppituoli" eli professuuri on Pohjoismaiden vanhin. Se perustettiin oppiaineen julkishallinto oppituolina vuonna 1965. Oppiainenimeke vaihtui hallintotieteeksi vuonna 1994.

Nykyisin hallintotieteellinen tutkinto-ohjelma on osa Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulua. Hakukohteena on hallintotiede. Opintojen aikana on mahdollista valita opintosuunnakseen hallintotiede, julkinen talousjohtaminen, julkisoikeus, kunta- ja aluejohtaminen tai ymp�rist�n ja alueiden politiikka. N�ist� kaikista opintosuunnista voi valmistua hallintotieteiden kandidaatiksi, maisteriksi, lisensiaatiksi ja tohtoriksi. Lis�ksi Johtamiskorkeakoulun hallintotieteiden tutkinto-ohjelmassa j�rjestet��n nelj�� maisteriohjelmaa: Korkeakouluhallinnon ja johtamisen maisteriohjelma (KOHAMA), Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma, Turvallisuushallinnon maisteriohjelma ja Master's Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE). Turvallisuushallinnon maisteriohjelma on tarkoitettu poliisitaustaisille henkil�ille.

Vaasan yliopisto

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Vaasan yliopistossa esiintyi runsaat kymmenen vuotta oppiaine julkishallinto. Se muutti nimekkeens� 'hallintotieteeksi' vuonna 1994. Kuten edell� mainittiin, 1.8.2010 alkaen oppiainenimeke on 'julkisjohtaminen'. Se sek� muut yliopiston hallintotieteelliset oppiaineet sijoittuvat nykyisin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan, jonka muut ainesosat koostuvat yliopiston kielitieteellisist� oppiaineista.

Vaasan yliopistossa hallintotieteellisen oppiaineen julkisjohtaminen erityisosaaminen painottuu aikaisemman oppiaineen hallintotieteen lailla julkisen johtamisen tutkimukseen, hallintoa koskevaan vertailututkimukseen ja kansainv�lisen hallinnon kysymyksiin. Julkisjohtaminen-oppiaineeseen on yliopistossa sijoitettu professorit HT Ari Salminen (emeritus) ja HT Esa Hyyryl�inen. Opetukseltaan useilta osin julkisjohtamisen kanssa yhtenev�n erillisen hallintotieteellisen oppiaineen sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori on HT Pirkko Vartiainen.

Vaasan yliopistossa hallintotieteit� voi opiskella viidess� p��ainevaihtoehdossa. Ne ovat aluetiede, julkisjohtaminen, julkisoikeus sek� sosiaali- ja terveyshallintotiede. Julkisjohtamisessa tarjotaan my�s englanninkielist� kansainv�lisen hallinnon ja viestinn�n kysymyksiin keskittynytt� Intercultural Studies in Communication and Administration (ICS)-maisteriohjelmaa.

Lapin yliopisto

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Lapin yliopistossa hallintotieteess� tarjotaan yleislinjaksi julkishallintoa. T�m�n kokonaisuuden yhteydess� toimivat yhdess� hallintotieteelliset erikoistumisalueet eli julkishallinnon tietohallinto ja johtamisen psykologia. Kolmesta hallintotieteen temaattisesta painotusalueesta valmistuu hallintotieteen kandidaatteja, maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita.

Lapin yliopistossa hallintotieteen oppiaine toimii yhteiskuntatieteellisess� tiedekunnassa. Oppiaine on osa opetus- ja tutkimuspoolia, jossa hallintotieteen lis�ksi ovat soveltavan psykologian (ts. johtamisen psykologian) ja johtamisen oppiaineet. Lapin yliopiston hallintotieteen oppituolin tausta on vuonna 1985 alkaneessa julkishallinnon oppiaineessa. Hallintotieteen opinnoissa professoreina toimivat vuonna 2013 hallintotieteen professorit HT, PhD Antti Syv�j�rvi ja HT Jari Stenvall sek� psykologian professori (johtamisen psykologia) PsT Juha Perttula.

Lapin yliopistossa hallintotieteiden p��aineena on nimenomaan hallintotiede. Tietohallinnon teemassa hallintotieteen l�hitieteenaloina ja -oppiaineina esiintyv�t oikeustiede (oikeusinformatiikka) ja julkisoikeus, kun taas johtamisen psykologiassa l�hitieteenalana on soveltava psykologia. Tietohallinto keskittyy tiedon, tietoprosessien, johtamisen, tietotoimijoiden ja informaatioteknologian muodostamaan opetus- ja tutkimuskokonaisuuteen. Johtamisen psykologiassa kyse on ihmisten kohtaamisesta, kokemuksista, ymm�rt�misest� ja johtamisesta eli henkil�st�hallinnon n�k�kulmista.

Ty�llistyminen

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Hallintotieteiss� suoritettu tutkinto antaa valmiudet johtoteht�viin, hallinnon kehitt�miseen ja asiantuntijateht�viin. Ty�teht�vin� ovat esimerkiksi talous- ja kuntasuunnittelu sek� henkil�st�n johtamis- ja kehitt�misteht�v�t.[2] Hallintotiedett� opiskelleet voivat k�yt�nn�ss� ty�skennell� useissa ammateissa ja teht�viss�, esimerkiksi suunnittelijana, ylitarkastajana, komisariona ja hallinto-oikeussihteerin�. Valmistuneet ovat usein t�iss� valtiolla, yrityksiss� tai kunnissa.[4]

�bo Akademissa opetetaan oppiainetta offentlig f�rvaltning (kirjaimellisesti julkishallinto). Se on sukua hallintotiede-oppiaineelle samannimisen� kuin oppiaine hallintotieteen edelt�j� Tampereella ja Lapin yliopistossa sek� oppiaine julkisjohtaminen Vaasan yliopistossa. Oppiaine on �A:ssa sijoitettu valtiotieteiden laitokseen (statsvetenskapliga institutionen). Oppiaineen erityiset osaamisalueet ovat kunnallis- ja ymp�rist�hallinto. Tutkintonimekkeen� on politices kandidat, magister, licentiat ja doktor eli kirjaimellisesti kysymys on 'valtiotieteellisist�' tutkinnoista. Oppiaineen professoriksi on nimitetty PD Marko Joas.

Helsingin yliopistossa oppiaine yleinen valtio-oppi jakaantuu kolmeen linjaan, joista yhten� on hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja. Linjalla toimii professorina VTT, KTM Pertti Ahonen sek� tutkimusjohtaja, professorin arvonime� yliopiston p��t�ksell� kantava HT, KTL, OTK Markku Temmes. Helsingin yliopiston yhteydess� toimivassa Social- och kommunalsh�gskolanissa valtio-opin (statsvetenskap med f�rvaltning) suuntautumisvaihtoihin kuuluu f�rvaltningspolitik, kirjaimellisesti suomennettuna 'hallintopolitiikka'. Professori on PD Stefan Sj�blom.

Kuopion yliopistossa on terveydenhuollon kandidaatin, maisterin, lisensiaatin ja tohtorin tutkinto mahdollista suorittaa muun muassa oppiaineessa terveyshallintotiede, jonka professorit ovat ThT Juha Kinnunen ja HT Jari Vuori. Samojen tutkintojen oppiaineena on my�s ns. sosiaalihallintotiede, jonka professorina on aloittanut Vuokko Niiranen. Terveyshallintotiede on samoin terveydenhuollon tutkinto-opintojen p��aineena Oulun yliopistossa, jossa aineen ma. professorina on TtT Leena Paasivaara.

Liiketaloustieteiden eli kauppatieteiden alalla on Suomessa laajalti levinnyt tutkimusalue ja oppiaine nimeltä organisaatio ja johtaminen. Myös sen piirissä tutkitaan eräitä hallinnon tutkimuksen aiheita. Aikaisemmin nimekkeenä oli laajalti suorastaan yrityksen hallinto.

Klassikoita oppiaineen hallintotiede kannalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lorenz von Stein (1815-1890) kuuluu alan perustajiin erityisesti saksankielisellä kielialueella. Hän korosti muun muassa Verwaltungswissenschaftin lähtökohtien moninaisuutta eli nykykieltä käyttäen alan monitieteisyyttä.
  • Max Weber (1864-1920) oli erittäin monipuolinen yleisyhteiskuntatieteilijä. Hän tutki muun muassa hallinnon organisoinnin, työetiikan, taloudellisen toiminnan organisoinnin ja uskonnollisen organisoitumisen kysymyksiä. Lisäksi hän oli huomattava yhteiskuntatieteiden metodologian kehittäjä.
  • F. W. Taylor (1856-1915) loi pohjaa johtamisen tieteelliselle tutkimiselle ja toi mukaan tehokkuuden vaatimuksen. Häneen on kohdistettu myös paljon kritiikkiä. Insinööritieteellinen ote hallintoon eli 'taylorismi' ei kuitenkaan ole suinkaan kadonnut oman aikammekaan hallinnon tutkimuksesta saati käytännön hallinnosta ja johtamisesta.
  • Parhaiten Yhdysvaltain presidenttinä tunnettu Woodrow Wilson (1856-1924) oli aikanaan yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston professori. Hän kuuluu julkisen hallinnon kansanvaltaan eli demokratiaan asemoinnin esitaistelijoihin ja tienraivaajiin korruption juurimiseksi pois julkisesta hallinnosta. Toisaalta Wilsonin käsitys siitä, että poliittiset ja hallinnolliset seikat tulisi ja voitaisiin tiukasti erottaa toisistaan, oli myöhemmän kokemuksen valossa varsin ongelmallinen.
  • Mary Parker Follett (1868-1933) tutki ihmisten johtamista ja loi pohjaa henkilöstöhallinnon tutkimukselle. Hän oli myös naispuolinen tienraivaaja hallinnon tutkimuksen alalla. Hän oli toisaalta vain yksi monista inhimillisen vastapainon tavoittelijoista 'taylorismille' joskin yksi ensimmäisistä määrätietoisesti tuohon suuntaan edenneistä.
  • Herbert A. Simon (1916-2001) loi pohjan taloustieteet haastavalle organisaatioteorialle. Simon on toistaiseksi ainoa Nobelin palkinnon saanut henkilö, jota voidaan luonnehtia varsinaisesti hallinnontutkijaksi erityisesti yliopistouransa alkuvaiheissa. Hän siis aloitti julkisen hallinnon tutkijana, joskin kunnostautui sittemmin muun muassa organisaatioteorian ja tekoälytutkimuksen alueella.
  • Peter Drucker (1909-2005) ansioitui monella tavoin johtamisen tutkimuksen alueella. Hänet on huomattu erityisesti yritysjohtamisen ja tavoitejohtamisen tutkimuksessa. Hän kuuluu toisaalta enemmänkin käytännön ja pohdinnan silloittajahenkilöihin kuin varsinaisiin tieteellisiin tutkijoihin.
  1. Johtamiskorkeakoulu www.uta.fi. Viitattu 29.12.2016.
  2. a b c Hallintotieteet Opintoluotsi.fi. Opetushallitus. Viitattu 22.10.2014.
  3. Hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja Helsingin yliopisto. Viitattu 22.10.2014.
  4. Hallintotiede: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 22.10.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hallintotieteet (Opintoluotsi)
  • Huom! Vieraskieliset hakusanat kohdistuvat kirjaimellisesti kohteeseen 'julkishallinto' eikä 'hallintotiede'. Vaikka tämä ei ole väärin, viittaustapa on yksipuolinen.