Kristiina Brask

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kristiina Brask
Kristiina Brask maaliskuussa 2008.
Kristiina Brask maaliskuussa 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt2. kesäkuuta 1990 (ikä 34)
Leppävirta
Ammatti luokanopettaja
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2007–
Tyylilajit aiemmin pop, nykyään gospel
Levy-yhtiöt HMC, Warner Music (2007-)
Aiheesta muualla
www.kristiinabrask.fi

Kristiina Maria Kaarina Brask (s. 2. kesäkuuta 1990 Leppävirta[1]) on vuoden 2007 Idols-kilpailussa kolmanneksi sijoittunut laulaja. Hän alkoi opiskella vuonna 2006 Kuopion musiikkilukiossa. Sittemmin hän kuitenkin siirtyi jatkamaan lukio-opintojaan Kuopion aikuislukiossa.[2] Hän valmistui ylioppilaaksi keväällä 2010.[2] Brask valmistui luokanopettajaksi Itä-Suomen yliopistosta syksyllä 2018. Hän esiintyy nykyään vain hengellisissä tilaisuuksissa esittäen gospel-musiikkia.[3]

Brask esitti Idolsin koelauluissa Nordmanin ruotsinkielisen kappaleen ”Vandraren”, ja sai tuomaristolta kehuja persoonallisesta äänestään. Brask selvitti tiensä finaaleihin semifinaaleista Joan Osbornen kappaleella ”One of Us”, jonka myös levytti Idols-finalistien kokoelmalevylle.

Braskin Idolsissa esittämät kappaleet:

Kisanvaihe Kappale
Koelaulu ”Vandraren” (Nordman)
Teatteriviikonloppu La Isla Bonita” (Madonna)
Semifinaali One Of Us” (Joan Osborne)
1. finaali Like a Prayer” (Madonna)
2. finaali My Heart Will Go On” (Céline Dion)
3. finaali ”Don't Speak” (No Doubt)
4. finaali ”It's My Life” (Bon Jovi)
”Ohikiitävää” (Juha Tapio)
5. finaali ”Liquid” (Rasmus)
”Tuulilasin nurkkaan” (Teleks)

Levytyssopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brask solmi levytyssopimuksen Asko Kallosen HMC-levy-yhtiön kanssa toukokuussa 2007.[4] Debyyttialbumin nauhoitukset aloittiin heti kesäkuussa[4] ja ensisingle ”Nyt mä meen” julkaistiin lokakuussa 2007. Debyyttialbumi Silmät sydämeeni ilmestyi 7. marraskuuta 2007[5] ja vähän myöhemmin radioihin lähetettiin toisena singlenä albumin nimeä kantanut kappale.

Braskin toinen albumi Kuivilla susta ilmestyi 9. syyskuuta 2009, jota ennakoitiin singlenä julkaistulla albumin nimikkokappaleella.[6]

Alkuvuodesta 2010 Brask johti Kuorosota-ohjelmassa Leppävirran kuoroa, mutta joukkue putosi ohjelman semifinaalissa 14. maaliskuuta. Leppävirran kuoro sijoittui kolmanneksi.[7] Kuorosodan jälkeen Brask keikkaili muutaman kuukauden ajan Kuorosota-kuoronsa kanssa Tykkee-nimellä. Hän esitti tuolloin muun muassa dueton Leppävirran torilla "Yö Väistyy" -konsertissa yhdessä vuoden 2011 Idolsin finaalikolmikossa olleen Ali Elkharamin kanssa, joka lauloi tuolloin silloisen Karjalan prikaatin Karjalan Sotilassoittokunnan solistina.[8]

Kesällä 2010 Brask oli mukana Bone5-metalliyhtyeen singlellä ”Erase/Rewind”, joka oli cover-versio The Cardigansin kappaleesta.[9]

Syksyllä 2011 Brask osallistui MTV3-kanavalla 29. lokakuuta esitettyyn Syksyn sävel -kilpailuun, joka järjestettiin uudelleen kymmenen vuoden tauon jälkeen.[10] Brask esitti kilpailussa masennuksesta kertovan kappaleensa ”F32”.[11] Kilpailun voitti tuolloin Jari Sillanpää.[12]

Braskin kolmannen levyn äänitys keskeytyi sairastumisen vuoksi, eikä levyä koskaan tehty loppuun.[13]

Brask on laulajanuransa lisäksi työskennellyt ääninäyttelijänä. Häntä on kuultu heinäkuussa 2010 ensi-iltansa saaneessa Marmaduke-elokuvassa Isabellan roolissa[14] sekä Itse ilkimys -animaatiossa.[15]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
[16]
Albumilista [17]
Silmät sydämeeni
  • Julkaistu: 7. marraskuuta 2007
  • Levy-yhtiö: HMC
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
9 18 205
(Kultaa)
Kuivilla susta 11 -
Vuosi Single Latauslista [18] Singlelista [17] Albumi
2007 "Nyt mä meen" 9 14 Silmät sydämeeni
"Silmät sydämeeni"
2008 "Pilvet valmiina"
"Liian kaukana"
2009 "Kuivilla susta" 11 15 Kuivilla susta
"Happee, hoitoo ja empatiaa"
2011 "F32" TBA
2018 "Praise to Jesus"
2019 "See to God"
2020 "Ristillä"
"Suojelusenkeli"
"Embrace Me"

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nyt mä meen
  • Kuivilla susta

Muut levytetyt kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kappale Muut esittäjät Albumi Vuosi
”One Of Us” Idols 2007 2007
”Liekki” Antti Tuisku, Kaija Koo, Jippu Musamaidot välittää
”Maa on niin kaunis” Joulutarina Soundtrack
”Varis Hilton”
(feat. Kristiina Brask)
Ella ja Aleksi Takapihan tavikset 2009
”I'm Coming Out” Ilkka Alanko, Marco Hietala, Sani, Sebastian Rejman, Vicky Rosti Kuorosota 2010
”It's My Life”
”Angels” Leppävirran kuoro
”Puhu äänellä jonka kuulen” Grex Musicus
”Erase/Rewind”
(feat. Kristiina Brask)
Bone5
  1. Kristiina Brask - Biografia kristiinabrask.fi. Viitattu 3.3.2013.
  2. a b Valmistuva Kristiina Brask muuttaa Helsinkiin savonsanomat.fi. Viitattu 3.3.2013.
  3. Idols-tähti Kristiina Brask katosi julkisuudesta: Koki pysähdyshetken ja hylkäsi popmusiikin kokonaan – näin hänellä menee nykyään Ilta-Sanomat. 3.8.2018. Viitattu 4.8.2018.
  4. a b Kristiina Brask sai levytyssopimuksen hs.fi. Viitattu 3.3.2013.
  5. Kristiina Brask haluaa lastenlääkäriksi freeyourmind.fi. Viitattu 3.3.2013.
  6. Kristiina Brask kasvoi tytöstä seksikkääksi naiseksi -katso kuva! voice.fi. Viitattu 3.3.2013.
  7. Kuorosodasta pudonnut Kristiina: Pronssia voitettiin! nelonen.fi. Viitattu 3.3.2013.
  8. Yö Väistyy -konsertti leppavirta.fi. Viitattu 26.4.2010.[vanhentunut linkki]
  9. Kristiina Brask kimppaan metallimiesten kanssa savonsanomat.fi. Viitattu 3.3.2013.[vanhentunut linkki]
  10. Syksyn Sävel -kisakappaleet jo nettikuuntelussa iltalehti.fi. Viitattu 3.3.2013.
  11. Kristiina Brask: Masennuksesta syntyi kappale iltasanomat.fi. Arkistoitu 2.10.2015. Viitattu 3.3.2013.
  12. Jari Sillanpää voitti Syksyn Sävel -laulukilpailun yle.fi. Viitattu 3.3.2013.
  13. Nita Makkonen: Idols-tähti Kristiina Brask katosi julkisuudesta Iltalehti. 3.8.2018.
  14. Marmaduke (puh.suom) biorex.fi. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 3.3.2013.
  15. Itse ilkimys -animaatiota esitetään Suomen elokuvateattereissa myös venäjäksi dubattuna dome.fi. Viitattu 3.3.2013.
  16. Musiikkituottajat ry - Kulta- ja platinalevyt: Kristiina Brask ifpi.fi. Viitattu 3.3.2013.
  17. a b Musiikkituottajat ry - Suomen Virallinen Lista tilastot: Kristiina Brask ifpi.fi. Viitattu 3.3.2013.
  18. Latauslista: Kristiina Brask latauslista.fi. Viitattu 3.3.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]