Yhdyntä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiteilija Édouard-Henri Avrilin lähetyssaarnaaja-asentoa kuvaava maalaus.

Yhdyntä eli sukupuoliyhdyntä tai kopulaatio on parittelun vaihe, jossa koiraan siitin on naaraan emättimen sisällä.[1]

Yhdynnän yhteydessä koiraan siemenneste purkautuu emättimeen.[1] Yhdyntä onkin joillain eläimillä suvullisen lisääntymisen oleellinen osa. Entisaikaan yhdyntä oli myös ihmiselle ainoa tapa lisääntyä, mutta nykyisin lisääntyminen on mahdollista myös muuta kautta, kuten keinohedelmöityksellä. Ihmiset harjoittavat yhdyntää usein myös ilman lisääntymistarkoitusta tyydyttääkseen seksuaalisen halunsa. Sen vuoksi ihmiset harjoittavat yhdyntää myös kauan sen jälkeen, kun nainen on jo ohittanut lisääntymisikänsä.[2]

Ihmisen yhdyntä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaalinen reaktiosarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksin aikana ihmisen kehossa tapahtuu erilaisia muutoksia, jotka helpottavat yhdyntää.[3] Seksuaalinen reaktiosarja voidaan jakaa neljään vaiheeseen: kiihottuminen, tasannevaihe, orgasmi ja laukeaminen.[4]

Ennen yhdyntää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaista yhdyntää edeltää usein esileikki.[5] Kiihottumisvaiheessa keho valmistautuu yhdynt��n. Syd�men ly�nti nopeutuu, verenkierto voimistuu ja lihakset j�nnittyv�t.[3] Hengitys kiihtyy, iho punastuu, n�nnit kovettuvat,[4] syljen eritys voimistuu ja aistit ter�v�ityv�t.[5] Miehen siitin t�yttyy verest� (erektio), jolloin tavallisesti pehme� elin kasvaa, kovettuu ja nousee pystyyn. Naisen h�pykieli paisuu, em�ttimen sis�pinta kostuu ja em�ttimen sis�osat leventyv�t. Muutokset tekev�t em�ttimeen ty�ntymisest� helpompaa.[3] Kiihottumisvaiheen muutosten nopeus vaihtelee muutamasta sekunnista useisiin minuutteihin. T�h�n vaikuttavat osapuolten seksuaalinen halukkuus, ik� ja yleiskunto.[4]

Tasannevaiheen alulle ei ole selke�� rajaa.[4] Hengitys kiihtyy edelleen ja lihakset pysyv�t j�nnittynein�. Naisen em�tin supistuu ja h�pykieli vet�ytyy sis��n,[3] jottei kosketusherk�ksi muuttunut elin saisi liikaa stimulaatiota. Em�ttimen uloin osa muuttuu v�rilt��n tummanpunaiseksi ja paisuu. Tasannevaiheen nimest� huolimatta kiihottuminen etenee yh�. Vaiheen pitkitt�minen voimistaa tulevaa orgasmia.[4]

Yhdynn�n aikana

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Yhdynn�ss� siitin vied��n em�ttimen sis��n, ja sit� voidaan liikutella edestakaisin. Ihmisell� on useita yhdynt�asentoja, mutta el�imet ovat yhdynn�ss� tavallisesti vain niin, ett� koiras on naaraan takana.[2]

Orgasmi on yhdynn�n nautinnollisin vaihe ja huipentuma.[3] Se kest�� vain muutaman sekunnin,[4] ja on seksuaalisen reaktiosarjan lyhyin vaihe. Yhdynn�n aikana syntynyt j�nnitys purkautuu nopeasti. Miehen siitin sykkii tasaisesti ja siemenneste purkautuu ulos. My�s naisen em�tin supistelee.[3] Kummallakin sukupuolella per�aukon sulkijalihas supistelee,[5] lihakset kouristelevat, syke nousee huippuunsa ja hengitys tihenee entisest��n. Orgasmi ilmeisesti tuntuu miehell� ja naisella samalta. Tavallisesti naisen orgasmi kest�� kuitenkin miehen orgasmia pidemp��n.[4]

Yhdynn�n kesto

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Vuonna 2005 julkaistun, 500 parin aineistolla tehdyn tutkimuksen mukaan yhdynt� kest�� 33 sekunnista 44 minuuttiin, keskim��rin 5,4 minuuttia. Esileikkiaikaa ei mitattu.[6] Yhdynt� saattaa kest�� vanhemmilla miehill� kauemmin kuin nuorilla, koska peniksen tuntoherkkyys v�henee i�n my�t�. Vanhemmilla miehill� esiintyy my�s useammin erektio-ongelmia.[7]

Yhdynn�n j�lkeen

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Laukeamisvaiheessa keho palaa normaalitilaan. Siitin pienenee ja naisen sukuelimet palaavat entiselleen. Palautumiseen voi menn� jopa useita tunteja. Naiset voivat saada useita orgasmeja per�kk�in ja kiihottua uudelleen heti laukeamisvaiheen alettua. Miehill� kiihottuminen orgasmin j�lkeen on vaikeampaa, ja siihen voi menn� muutamia minuutteja tai jopa useita tunteja.[3]

Munasolun hedelm�ittyminen

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Jos yhdynt� jatkuu laukeamiseen asti, siemenneste siirtyy uroksen kehosta naaraan sis�isiin sukupuolielimiin, miss� se voi hedelm�itt�� munasolun ja johtaa uuden el�m�n syntyyn. Jotkin el�inlajit harjoittavat yhdynt�� vain tiettyin� aikoina vuodesta. Lis��ntymiskaudella muuttunut hormonitoiminta valmistaa el�imen lis��ntymiselimet yhdynt�� varten. Kauden p��tytty� hormonitasot palaavat entiselleen, eik� el�in kykene hedelm�itt�m��n tai hedelm�ittym��n, muttei toisaalta my�sk��n koe siihen halua.[3]

Ihmiset k�ytt�v�t usein ehk�isy�, mik�li yhdynn�n tarkoituksena ei ole lis��ntyminen. Kondomilla voidaan lis�ksi v�ltt�� sukupuolitautien levi�minen.[8][9]

Yhdynt�vaivoja

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Yhdynt�� vaikeuttavia seksuaalih�iri�it� ovat miehell� esimerkiksi erektioh�iri�t, ennenaikainen siemensy�ksy ja viiv�stynyt siemensy�ksy. Naisella yhdynt��n voi liitty� yhdynt�kipua, em�tinkouristusta ja kiihottumisvaikeuksia. Kummallakin sukupuolella voi olla vaikeuksia saavuttaa yhdynn�ss� orgasmia.[10]

Suomen yhdynt�tilastoja

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Ensimm�inen yhdynt�

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Suomalainen mies aloittaa yhdynn�t keskim��rin melkein 18-vuotiaana, nainen 17-vuotiaana. Viidennes miehist� ja kymmenesosa naisista aloitti yhdynn�t 21-vuotiaana tai vanhempana. Vastaavasti seurustelu alkoi miehill� keskim��rin 17,5-vuotiaana, naisilla 16,5-vuotiaana. Molemmat aloitusi�t putosivat 1960-luvulla.[11] Yhdynn�t aloitti tilap�iskumppanin kanssa 30 % miehist� ja nelj�nnes naisista. Juuri kukaan ei aloittaessaan ollut kihloissa eik� naimisissa. Ensimm�isess� yhdynn�ss��n 75 % naisista k�ytti kondomia, 10 % ei mit��n ehk�isy�, keskeytetty� yhdynt�� 3 %. Naisista 7 % ja miehist� 4 % oli ollut vastahakoisia ensimm�iseen yhdynt��ns�, mutta juuri kukaan ei ollut pakotettu.[11]

Miehist� 30 % ja naisista 40 % kertoi kumppanin olleen aloitteellisempi heid�n ensimm�iseen yhdynt��ns�. 2000-luvulla aloitteellisempien miesten osuus on pienentynyt. Naisten halukkuus ensimm�iseen yhdynt��n on ollut paljon aiempaa suurempi 1970-luvulta l�htien. Puolet nuorista oli ollut rakastunut ensimm�iseen yhdynt�kumppaniinsa; ennen 1970-lukua nelj� viidest� naisesta, miehist� vain hieman nykyist� useampi.[11]

Kumppanien m��r�

[muokkaa | muokkaa wikiteksti�]

Yhdynt�kumppanien m��r� on Suomessa keski-ik�isell� naisella yleens� 5-7 ja miehell� 7-10. Keskiarvot ovat kaksinkertaisia, koska jotkut raportoivat satoja kumppaneita. Naisista 15 % ja miehist� 10 % kertoi, ett� heill� oli ollut vain yksi kumppani el�m�ns� aikana. Yli 40-vuotiaista miehet raportoivat enemm�n kumppaneita kuin naiset. Naisilla yhdynt�kumppanien m��r� on kasvanut mutta hidastuvasti. Miehill� kumppanien m��r� ei juuri ole muuttunut vuodesta 1992. Nuorimmistakin useimmilla oli ollut enint��n yksi seksikumppani viimeisen vuoden aikana.[12] Tilastoja voi v��rist�� se, ett� homomiehill� on yleens� enemm�n kumppaneita kuin lesboilla. San Franciscossa tutkimuksessa melkein puolella homomiehistä oli yli 500 kumppania.[13]

Halukkuus yhdyntöihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa noin puolessa parisuhteista mies on halukkaampi – miesten itsensä mielestä sitäkin useammassa. 15 %:ssa parisuhteista nainen on halukkaampi, ja 30 %:ssa osapuolet olivat suunnilleen yhtä halukkaita (FINSEX 2015). 18–24-vuotiaista naisista kuitenkin lähes puolet koki molempien haluavan seksiä yhtä usein, samanikäisistä miehistä kolmannes.[14] Kumppaniaan useammin haluavista miehistä viidesosa ja naisista kymmenesosa piti yhdyntämäärää sopivana. Miehistä kaksi kolmannesta ja naisistakin suurin osa oli tyytyväisiä yhdyntämäärään, jos kumppani halusi seksiä useammin. Naiset pitivät usein kumppaniaan halukkaampana osapuolena, mutta miehet itse kokivat vielä sitäkin useammin olevansa halukkaampi osapuoli.[14]

Miehistä kaksi kolmannesta halusi yhdyntää vähintään kahdesti viikossa. Keskimäärin miehet halusivat 10-11 kertaa kuukaudessa, 65-75-vuotiaat miehet 5 kertaa ja 18-24-vuotiaat reilut 15 kertaa. Luku oli melkein sama niillä miehillä, joiden kumppani halusi seksiä vielä useammin. 18-24-vuotiaat naiset halusivat yhdyntöjä noin 15 kertaa kuussa mutta saivat niitä vain reilut reilun kolmanneksen siitä, nuorten miesten saantisuhde oli hieman tätäkin heikompi. Naisten ilmoittama yhdyntämäärätoive oli aika sama kuin se, miten usein he tunsivat seksuaalista halua, miehillä pienempi. Naisistakin (parisuhteessa?) 61 % tuntee halua useammin kuin heillä on yhdyntöjä.[14]

Naisista, jotka halusivat kumppaniaan harvemmin, puolet halusi yhdyntää harvemmin kuin kerran viikossa. Suhteissa, joissa nainen oli halukkaampi, miesten halukin näyttää olleen samaa luokkaa kuin muissa suhteissa. Halua ainakin kerran päivässä tunsi 39 % miehistä (nuorista yli puolet) ja 12 % naisista (nuorista joka viides), muutaman kerran viikossa 77 % miehistä (nuorista 90 %) ja 46 % naisista, ei lainkaan 2 % ja 9 %.[14]

Halun puutetta usein kokevien osuus oli vuodesta 1992 vuoteen 2015 kasvanut naisilla 14 ja miehillä 7 prosenttiyksikköä. Miehistä 26 % ilmoitti, että kumppani koki usein halun puutetta, naisista 42 % koki usein halun puutetta. Useimmilla halun puutteesta raportoineilla ei ollut yhtään yhdyntää tuoreimman kuukauden aikana.[14] Jopa joka päivää yhdyntää toivoneista naisista jotkut raportoivat halun puutetta ja vähintään kahdesti viikossa yhdyntää haluavista 10-20 % koki melko usein halun puutetta.[14]

Puolet miehistä ja viidesosa naisista tunsi halua paljon useammin kuin sai yhdyntöjä. Keskimäärin toivottu yhdyntämäärä oli miehillä 2–4-kertainen toteutumaan nähden ja naisillakin toteumaa suurempi kaikissa ikäluokissa. Kerroin supistui iän myötä. Neljä viidestä miehestä ja kaksi kolmesta naisista toivoi suurempaa yhdyntämäärä kuin oli. Silti 40 % miehistä ja 48 % naisista piti yhdyntöjen määrää sopivana. Paljon entistä suurempi osa keski-ikäisistä naisista haluaisi seksiä useammin kuin sitä oli.[14]

  1. a b yhdyntä Tieteen termipankki. Viitattu 12.7.2023.
  2. a b Westheimer, Ruth: ”Sexual Intercourse”, Encyclopedia of Sex, s. 250–251. Continuum, 2000. ISBN 0826412408
  3. a b c d e f g h Sexual intercourse. Encyclopædia Britannica, ei päivämäärää. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Seksissä on 4 vaihetta – niiden tunteminen kasvattaa nautintoa ja parantaa yhteyttä kumppaniin. Iltalehti, 26.12.2018. Viitattu 13.5.2021.
  5. a b c Yhdyntä. Terve.fi, 4.12.2006. Viitattu 13.5.2021.
  6. Näin monta minuuttia yhdyntä yleensä kestää MTV Lifestyle. 06.04.2016. Arkistoitu 5.5.2018. Viitattu 5.5.2018.
  7. Näin penis muuttuu – suurimmat muutokset neli- ja viisikymppisenä www.iltalehti.fi. Viitattu 16.12.2022.
  8. Contraception. Encyclopædia Britannica, ei päivämäärää. Viitattu 11.5.2021. (englanniksi)
  9. ”Contraception”. The Gale Encyclopedia of Science. Encyclopedia.com, 15.4.2021. Viitattu 11.5.2021. (englanniksi)
  10. Leena Väisälä: Seksuaalihäiriöt Lääkärikirja Duodecim. 13.6.2022. Viitattu 12.7.2023.
  11. a b c Osmo Kontula: FINSEX seksielämän aloittaminen 2017. Väestöliitto. Arkistoitu 5.5.2018. Viitattu 5.5.2018.
  12. FINSEX Seksikumppaneiden määrä 2017. Väestöliitto. Arkistoitu 1.4.2018. Viitattu 5.5.2018.
  13. It’s the Mode For Men to Have More Sex Partners Psychology Today. 2.3.2017.
  14. a b c d e f g Osmo Kontula: FINSEX halu Väestöliitto. Arkistoitu 5.5.2018. Viitattu 5.5.2018.